Käsky

Draamaelokuva Käsky vie sodan aikaisiin tapahtumiin

Käsky on vuonna 2008 julkaistu suomalainen, sisällissodan aikaisista tapahtumista kertova draamaelokuva.
Se perustuu Leena Landerin vuonna 2003 julkaistuun samannimiseen romaaniin ja elokuvan ohjasi Aku Louhimies.
Pääsosissa nähdään Tyttö sinä olet tähti -elokuvassa läpimurtonsa tehnyt Samuli Vauramo sekä kansainvälistäkin elokuvauraa tehnyt, muun muassa Rööperi-elokuvasta tuttu Pihla Viitala.

Käsky elokuva on esitetty Ylellä vuonna 2011, mutta sen katseluaika on toistaiseksi päättynyt Yle Areenassa.
Kirjoitushetkellä ainoa mahdollisuus katsoa Käsky elokuva netissä on vuokrata se Elisa Viihde -palvelun kautta. Louhimiehen ohjaamia elokuvia fanittavien on hyvä ottaa huomioon, että sisällissodan aikaan ja saaristoon sijoittuva elokuva on hyvin erilainen kuin ohjaajan muut tuotannot, jotka sijoittuvat nykyaikaan ja kaupunkiin.

Elokuvan fanisivu on kerännyt itselleen uskollisia seuraajia, mutta Käsky vaikuttaa olevan voimakkaasti mielipiteitä jakava elokuva. Kirjailija Leena Lander ei ollut tyytyväinen elokuvaan, vaan piti sen tunnelmaa ankeana.

Elokuva toi siihen osallistuneille palkintoja eri tapahtumista

  • Elokuva toi sen ohjaaja Rauno Ronkaiselle Jussi-palkinnon vuonna 2009
  • Käsky elokuva sai Sevilla Filmifestivaaleilla Eurimages Award -palkinnon vuonna 2009
  • Käsky toi Marrakechin elokuvajuhlissa Eero Aholle parhaan näyttelijän palkinnon

Fanisivu kerää yhteen tietoja elokuvasta

Fanisivut ovat koonneet yhteen runsaasti tietoa elokuvasta. Sieltä löydät niin teaserin kuin virallisen trailerin, joiden perusteella voi tehdä arvion siitä, haluaako elokuvan katsoa. Sinne tulevat myös ilmoitukset elokuvan mahdollisista televisioinneista sekä linkit eri arvosteluihin.
Louhimiehen aiemmat elokuvat ovat olleet erittäin hyvin menestyneitä ja myös Käsky on saanut itselleen uskollisen fanikunnan. Se on rohkea, enemmän ihmisiin kuin itse sisällissotaan perustuva teos. Tarkan historiallisen kuvauksen sijaan tarjolla on ihmissuhteita. Se ei ole missään nimessä sotaelokuva, joten jotkut katsojat ovat luultavasti pettyneet puhtaasti ennakko-odotusten vuoksi.

Käsky jakaa mielipiteet

Arvosteluissa elokuva on jakanut runsaasti mielipiteitä.
Osa pitää sitä Louhimiehen kauneimpana elokuvana, kun taas osa kriitikoista on lytännyt elokuvan täysin. Katsojat ovat yhtä jakautuneita, sillä elokuva on saanut esimerkiksi Rotten Tomatoes -palvelussa kaikki mahdolliset tähtiarvosanat 1-5 tähden väliltä. Kirjan fanien ei elokuvaa kannata ainakaan kirjailijan kommenttien perusteella katsoa.

Kirjailija Leena Landerin mielestä Käsky elokuva ei ollut enää se tarina, jonka hän oli kirjoittanut. Kaikesta huolimatta teos on täynnä vahvoja henkilöhahmoja, kun Vauramon edustaman idealistisen jääkärin tulee viedä Viitalan esittämä punakaartin naissotilas Ahon esittämän tuomarin kenttätuomioistuimeen. Kyseessä onkin pääosin jääkärin ja punakaartilaisen rakkaustarina, jolle sota toimii näyttämönä.

Käsky on rakkaustarina upeissa maisemissa

Elokuvan kauneutta ei kyllä käy kiistäminen, sillä sitä on kuvattu Turun lisäksi Varsinais-Suomen saariston kunnissa, kuten Nauvossa ja Paraisilla. Elokuva sisältää myös homoeroottisen kohtauksen, mikä on yhä harvinaista suomalaisissa elokuvissa ja se saikin aikoinaan paljon mediahuomiota, jota se herätti jo ennen kuvauksia. Toki kohuun vaikutti se, että kyseessä oli historiallinen sota-ajan elokuva.

Käsky ei siis missään nimessä ole jokaisen ihmisen mieleen, mutta silti se kannattaisi katsoa vähintään kerran jo puhtaasti siksi,
että se on hyvin poikkeuksellinen kuvaus sota-ajan ihmisistä. Sisällissota on vielä aiheena varsin haastava, koska siinä ei taistella tuntematonta vihollista vastaan. Kannattaa siis katsoa Käsky elokuva netissä ja muodostaa siitä oma mielipiteensä ilman ennakkoluuloja.

käsky

Usein kysyttyjä kysymyksiä elokuvasta

Vastaukset kysymyksiin

Käsky kertoo enemmän ihmisistä kuin aikakaudesta, joten vaikka siinä tapetaan ihmisiä kuten sota-aikaan kuuluukin, ei siinä mässäillä raakuudella. Se ei ole siis niin rankka elokuva, kuin mitä sen teema äkkiseltään antaa ymmärtää.

Käsky sisältää juonensa vuoksi paljon erilaisia seksikohtauksia. Fanisivu tietää kuitenkin kertoa, että elokuvan ikärajaksi on asetettu K15, joten mitään äärimmäisen rajua ei ruudulla tulla näkemään.

Elokuva keskittyy sotimiseen sijaan enemmän kenttäoikeudenkäynteihin ja niitä seuranneisiin teloituksiin, joten varsinaisia taisteluita siltä on turha odottaa. Väkivaltaa kyllä esiintyy elokuvassa, mutta se on enemmänkin henkisen vallankäytön väline yksilötasolla taisteluiden sijaan.

Ota yhteyttä

Haluaisitko kuulla lisää tai keskustella? Voit ottaa meihin yhteyttä sähköpostin välityksellä info@kasky.fi

käsky